1. Kenelle vakuutus voidaan myöntää?
Vakuutuksenottajan ja vakuutukseen liitettävän puolison tai avopuolison tulee olla vähintään 18-vuotiaita, mutta alle 80-vuotiaita ja heidän tulee asua vakinaisesti Suomessa. Vakuutukseen liitettävien lasten tulee olla alle 18-vuotiaita tai, jos lapset opiskelevat kokopäiväisesti, alle 23-vuotiaita.
2. Miten määritellään Suomessa vakinaisesti asuva?
Suomessa vakinaisesti asuva kuuluu Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Vakuutettu ei asu vakinaisesti Suomessa, mikäli hän asuu Suomen ulkopuolella yhtäjaksoisesti yli 180 päivää.
3. Kuinka kauan vakuutus on voimassa?
Vakuutus on voimassa 80-vuotiaaksi asti. Vakuutus päättyy sitä seuraavana päivänä, kun vakuutettu täyttää 80 vuotta tai jos vakuutettu asuu Suomen ulkopuolella yhtäjaksoisesti yli 180 päivää.
4. Kuka on vakuutettuna yksilövakuutuksessa?
Yksilövakuutuksessa vakuutettuina ovat vakuutuksenottaja ja vakuutuksenottajan lapset, mikäli vakuutuksenottaja on yksinhuoltaja.
5. Kuka on vakuutettuna parivakuutuksessa?
Parivakuutuksessa vakuutettuina ovat vakuutuksenottaja ja vakuutuksenottajan puoliso tai avopuoliso.
6. Kuka on vakuutettuna perhevakuutuksessa?
Perhevakuutuksessa vakuutettuina ovat vakuutuksenottaja ja vakuutuksenottajan puoliso tai avopuoliso sekä heidän lapsensa.
7. Mitä lapsia koskevia ehtoja vakuutuksessa on?
Vakuutukseen liitettävien lasten tulee olla alle 18-vuotiaita tai, jos lapset opiskelevat kokopäiväisesti, alle 23-vuotiaita. Lasten tulee olla joko vakuutuksenottajan omia tai puolison/avopuolison lapsia tai heidän virallisesti adoptoimia lapsiaan.
8. Mitä puolisoa/avopuolisoa koskevia ehtoja vakuutuksessa on?
Pari- tai perhevakuutuksessa vakuutettuna olevan puolison tai avopuolison tulee asua samassa osoitteessa vakuutuksenottajan kanssa ja olla vähintään 18-vuotias mutta alle 80-vuotias.
9. Ovatko lasten korvaukset samansuuruiset kuin aikuisten?
Lasten korvaukset maksetaan erillisen korvaustaulukon mukaisesti ja ne ovat korvauslajista riippuen noin 10-20% aikuisten korvauksista. Katso täydellinen korvaustaulukko tästä.
10. Onko vakuutus voimassa ulkomailla/ töissä/ matkalla?
Vakuutus on voimassa 24 h vuorokaudessa kaikkialla maailmassa.
11. Mitä tarkoittaa, että korvauksen saa muiden vakuutuskorvausten lisäksi?
Tämä vakuutus on vapaaehtoinen lisäturvavakuutus, jonka korvaukset eivät perustu kuluihin, vaan vakuutuksesta maksetaan korvaustaulukon mukainen veroton kertakorvaus. Mikäli vakuutetulla on jostain toisesta vakuutusyhtiöstä tavallinen tapaturmavakuutus, joka korvaa tapaturmasta aiheutuneet sairaskulut, hän voi hakea kuluista korvauksen toisesta yhtiöstä ja silti saada korvaustaulukon mukaisen kertakorvauksen tästä Chartis Finlandin vakuutuksesta.
12. Miksi tämän vakuutuksen korvaus on veroton?
Tämä vakuutus on vapaaehtoinen lisäturvavakuutus, jonka korvaukset maksetaan korvaustaulukon mukaisesti kertakorvauksena. Kertakorvaus on verotonta, koska sitä ei makseta veronalaisen ansiotulon sijaan tai tulojen vähentymisen perusteella. (Tuloverolain 80 § kohta 5)
13. Täytyykö vakuutuksenottajan antaa terveysselvitys?
Vakuutuksenottajan ei tarvitse antaa terveysselvitystä tai käydä lääkärintarkastuksessa ennen vakuutuksen myöntämistä. Sairauden aiheuttamat vammat eivät ole vakuutuksesta korvattavia ruumiinvammoja.
14. Mistä saan lisätietoa vakuutuksesta?
Chartis Finlandin asiakaspalvelu vastaa mahdollisiin lisäkysymyksiisi numerossa 0203 03456. Asiakaspalvelu on avoinna ma-pe 9-21 ja la 10-16. Voit myös tilata esitteen ja hakemuslomakkeen tästä linkistä.
15. Mitä rajoituksia vakuutuksessa on?
Vakuutuksen keskeisiä rajoituksia ovat mm. Vakuutus ei korvaa, mikäli kyseessä on esimerkiksi:
- sairaus, mikä tahansa luonnollisesti ilmenevä lääketieteellinen tila, rappeuma tai
kirurginen toimenpide (tai siitä aiheutuva komplikaatio)
- tahallisesti itse aiheutettu vamma
- vamma, joka on aiheutunut harrastaessa kilpa- tai vaarallisia urheilulajeja
- luunmurtuman kohdalla ennen tapaturmaa todettu luukato tai patologinen murtuma
Lisäksi vakuutuksesta maksetaan sen voimassaoloaikana korvaus saman nivelen sijoiltaanmenosta vain kaksi kertaa.
Katso vakuutuksen rajoitukset tarkemmin vakuutusehtojen kohdista 7. ja 8.
16. Mikä on toisen asteen palovamma?
Toisen asteen palovammat näkyvät rakkuloina ja punoituksena ja ulottuvat syvemmälle kudoksiin. Seurauksena on kova kipu, punoitus, rakkuloita ja ihon turvotus. Rakkulat ovat nesteen täyttämiä, ihonalaisia onkaloita, jotka aiheuttavat kuplimista iholla. Esimerkiksi kahvi, tee ja kuuma vesi ovat toisen asteen palovamman tavallisia aiheuttajia. Toisen asteen palovamma paranee 2-3 viikossa riippuen palovamman laajuudesta ja syvyydestä. Lievä toisen asteen palovamma ei jätä arpea, mutta vakava toisen asteen palovamma jättää arven.
17. Mikä on kolmannen asteen palovamma?
Kolmannen asteen palovammat näkyvät hiiltyneinä kudoksina ja ulottuvat ihon alle lihaksiin ja rasvakerroksiin. Rakkuloita ja punoitusta ei ole, mutta iholla on valkoinen tai ruskea rupikerros, joka peittää syvän haavan, ja iho on kuiva ja kova. Kipua ei tunnu, koska hermot ovat tuhoutuneet. Avotuli tai kiehuva neste on kolmannen asteen palovamman tavallisin aiheuttaja. Kolmannen asteen palovamma ei parane, vaan se vaatii ihonsiirron. Ilman ihonsiirtoa haava umpeutuu jättäen jälkeensä syvän ja pahan arpikerroksen.
18. Mitä on luukato/osteoporoosi?
Luukato/osteoproosi tarkoittaa ikään nähden merkittävämpää luun haurastumista.
19. Voiko osteoporoosia sairastava saada korvauksen luunmurtumasta?
Osteoporoosia sairastava voi saada korvauksen luunmurtumasta, mikäli ko. tapaturma olisi aiheuttanut luunmurtuman myös terveelle. Tämä arvioidaan vahinkokäsittelyn yhteydessä.
20. Mikä on sijoiltaanmeno?
Nivelen sijoiltaanmeno, joka vaatii paikoilleen asettamista puudutuksessa.
Vakuutusehdot (PDF)