Vulkaaninen tuhka aiheuttaa viivästyksiä lentoliikenteessä
Vulkaaninen tuhka aiheuttaa viivästyksiä lentoliikenteessä alkaen 15. huhtikuuta. Pyydämme matkustajia ensisijaisesti olemaan yhteydessä matkanjärjestäjään, matkatoimistoon ja/tai lentoyhtiöön liittyen uudelleenreitityksiin, uusiin matkapäiviin tai mahdollisiin hyvityksiin.
Alla esimerkkejä eri vakuutuksista korvattavista tilanteista ja ehtojen rajoituksista. Tarkempi korvattavuus selviää kunkin vakuutuksen ehdoista, ja jokainen vahinko käsitellään voimassaolevien vakuutusehtojen mukaisesti.
Travel Guard matkavakuutus
Vakuutetun on mahdollisuus hakea korvausta viivästymisen tai matkasta luopumisen seurauksena, mikäli matkan järjestäjä tai lentoyhtiö ei maksa edellä mainituista korvausta.
Korvauksen saaminen matkan viivästymisestä edellyttää, että sen kesto on vähintään neljä tuntia ja että vakuutettu lähtee lopulta matkaan.
Matkasta luopumisesta voi hakea korvausta, mikäli matka on viivästynyt yli 24 tuntia vakuutetusta riippumattomista syistä. Vakuutuksesta korvataan peruuntuneen matkan hinta, kuitenkin enintään matkavakuutusehtojen korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus. Korvauksesta vähennetään vakuutetun saamat maksuhyvitykset eikä vakuutuksesta korvata alkuperäisen matkan lisäksi aiheutuneita muita kuluja (ylimääräisiä hotelliöitä tai autonvuokrausta).
Travel Guard peruuntumis- ja keskeytysturva
Matkan peruuntuminen tai keskeytyminen lentokieltojen vuoksi ei ole vakuutuksesta korvattava.
Luottokortteihin liittyvä matkavakuutus:
Niissä luottokorttien matkavakuutuksesta, jotka kattavat matkan myöhästymisen, voidaan hakea korvausta kohtuullisista ylimääräisistä ja välttämättömistä elanto- ja majoituskuluista matkalta palaamisen jälkeen, mikäli matkanjärjestäjä tai lentoyhtiö ei maksa edellä mainituista korvausta. Mikäli vakuutukseen sisältyy jatkolennolta myöhästyminen, korvausta voidaan hakea ylimääräisistä matka- ja majoituskuluista, joita matkanjärjestäjä tai lentoyhtiö ei korvaa.
Vakuutuksen peruutusturva soveltuu vain tilanteisiin, joissa vakuutetulla on mm. lääketieteellinen syy matkan peruuttamiseen.
Virkamatkavakuutus
Chartis Finlandin kanta tapahtuneeseen on, että vulkaanisen tuhkan aiheuttama matkan viivästyminen korvataan poikkeuksellisesti Chartis Europe S.A Finlandin niistä vakuutuksista, joihin sisältyy matkanviivästymisturva, kuten kyseessä olisi sääolosuhteiden vuoksi aiheutunut viivästys. Poikkeus koskee vakuutettuja, joiden matka on aloitettu ennen tai 15 huhtikuuta 2010. Vakuutuksesta korvataan tällöin kohtuullisia ylimääräisiä ja välttämättömiä elanto- ja majoituskuluja, joita lentoyhtiö tai matkanjärjestäjä ei korvaa.
Vakuutuksen peruutusturva soveltuu vain tilanteisiin, joissa vakuutetulla on lääketieteellinen syy matkan peruuttamiseen.